Ylisukupolviset traumat synnyttävät häpeää

Etusivu / Blogi


Julkaistu


Ihminen voi kantaa sisällään häpeää, jonka hän on ottanut kantaakseen muilta jo hyvin varhaisessa lapsuudessa – kauan ennen kuin sanojen ja puheen kehitys on sellaisella tasolla, että lapsi pystyy ilmaisemaan itseään puheen kautta. Häpeä siirtyy kasvattajalta lapselle usein tiedostamatta, eli aikuinen ei ole tietoinen omista kipupisteistään, varjoistaan ja näin ollen ei tunnista kantavansa häpeää.

Epäterve häpeä on minuuteen kohdistuvaa häpeää (”olen vääränlainen”), kun taas ns. terve häpeä on syyllisyyttä jostakin teosta (”tein väärin”).

Epäterve häpeä rakentuu kontaktissa muihin ihmisiin ja siten se voi myös parantua.

Miten häpeä siirtyy sukupolvelta toiselle

Ylisukupolvinen trauma ja häpeä siirtyvät usein tiedostamatta. Häpeä kulkee katseissa, tunnelmassa ja ääneen sanomattomissa toiveissa. Lapsi aistii kaiken tämän pinnan alla olevan, hän seuraa, tulkitsee ja voi omaksua häpeän omaksi toimintamallikseen ilman ainoatakaan lausuttua sanaa.

Kun asioita ei sanoiteta, lapsi voi myös tehdä vääriä päätelmiä ja syyttää itseään aikuisten käyttäytymisestä tai luulla olevansa paha tai taakka vanhemmilleen. Tunnistamaton, käsittelemätön häpeä siirtyy eteenpäin ja näin seuraava sukupolvi ottaa kantaakseen yhteisönsä ylisukupolvisen häpeän.

Häpeä kulkee niin kauan, kunnes joku pysäyttää kierteen, suostuu katsomaan ja kysymään itseltään ne kysymykset, joita kukaan ei aikaisemmin ole uskaltanut kysyä.

Miten ylisukupolvinen trauma ja siitä syntyvä häpeä voivat näkyä

  • Sosiaaliset ongelmat. Erillisyyden kokemus ja jännittäminen sosiaalisissa tilanteissa. Et tunne sopivasi oikein mihinkään tai tulevasi hyväksytyksi omana itsenäsi. Pettymys itseen, kun suhteet eivät toimi, jäät henkisesti vielä enemmän yksin.
  • Kontrolli, esimerkiksi huutaminen tai fyysinen kontrolli. Pyrit hallitsemaan tilannetta kaikin tavoin. Kun oma henkinen kapasiteetti ylittyy, on turvauduttava huutamiseen, mykkäkouluun tai esim. fyysiseen estämiseen.
  • Pelko. Pelkäät menettäväsi esimerkiksi lapsesi ja näet kauhuskenaarioita onnettomuuksista. Normaali huolehtiminen on ok. Ongelmaksi tämä muodostuu silloin, kun saat omalla pelollasi myös lapsen pelkäämään ja menettämään luottamuksensa maailmaan ja muihin ihmisiin.
    Pelko voi liittyä myös synnin pelkoon, joka näkyy vahvasti uskonnollisissa yhteisöissä. Jatkuvassa synnissä eläminen on häpeällistä, ja taustalla on pelko kadotukseen joutumisesta.
  • Addiktiot. Selvittämättömiä traumoja ja häpeää voidaan yrittää paikata erilaisilla addiktioilla, kuten päihteillä, sokerilla tai syömisellä. Myös työnarkomania voi olla addiktio.

Kun alamme sanoittamaan hävettäviä asioita, huomaamme häpeävämme asioita, joita itsekin hämmästelemme. Todellako minä tuotakin häpeän? Teimme ystävien kanssa omat häpeälistat ja käsittelimme häpeää osana TRE-retriittiämme. Oli hyvin voimauttavaa tehdä oma häpeä näkyväksi ja käsitellä sitä kehollisesti TRE:n avulla. Opin ymmärtämään myös muiden häpeää tämän ryhmätyöskentelyn kautta. Miten erilaisia asioita häpeämmekään ja mistä ne ovat syntyneet? Meillä ei hävetty tuota asiaa, mutta minun listaltani löytyykin ihan yhtä outoja juttuja. Ne ovat perheen, yhteisön ja kulttuurin sanelemia.

Oman häpeälistan kirjoittaminen ja sen käsittely tavalla tai toisella on hyvä teko itseä kohtaan. Häpeälistaa voi käsitellä jatkokirjoittamalla asiat auki, meditoimalla, puhumalla terapeutin tai ystävien kanssa tai esimerkiksi kehollisesti TRE-ohjauksessa.

Miksi pelkkä ymmärtäminen ei riitä

Usein pelkkä ymmärtäminen tai asioiden käsittely kognitiivisesti ei riitä traumoista johtuvan häpeän purkuun. Ihminen voi ymmärtää erittäin hyvin, mitä on tapahtunut, mutta hänellä ei ole tapahtuneeseen minkäänlaista tunneyhteyttä. Myöskään vanhat käyttäytymismallit eivät muutu. Silloin tarvitaan kehollisempaa tai tunnetason yhteyttä traumaan.

Tunneyhteyden puuttuminen muistoihin johtuu siitä, että muistot ovat fragmentoituneet, eli pirstoutuneet. Tämä taas on seurausta siitä, että aivojen hippakampus on traumasta johtuen ylikuormittunut. Muistojen pirstoutuminen on suojausmekanismi (dissosiaatio), jonka avulla ihminen on pystynyt jatkamaan elämäänsä siinä yhteisössä, jossa on trauman syntyessä ollut. Hankalan tästä suojausmekanismista tekee kuitenkin se, että kehon suojausjärjestelmät toimivat ns. yliteholla sellaisissakin tilanteissa, joissa suojausta ei enää tarvita.

“Tiesin järjellä, miten hölmöä käytökseni on, mutta se ei auttanut yhtään ongelman ratkaisussa. Luulin, etten koskaan löydä vastausta tähän.”

Näin sanoi eräs asiakkaani, joka oli taistellut ongelmansa kanssa 30 vuotta, käynyt myös puheterapiassa ja syönyt lääkkeitä.

Reittejä häpeän ja ylisukupolvisten traumojen hoitoon

Traumojen purkuun on monia erilaisia kehollisia menetelmiä ja voi olla järkevää testata useampaa menetelmää ja valita niistä itselle sopivin. Näin tein itsekin ja sitä kautta sopivimmaksi menetelmäksi valikoitui TRE.

Ylisukupolvisten traumojen selvittämiseen ja niistä yli pääsemiseen menee usein useampi vuosi – ovathan ne tulleetkin yleensä monen vuoden altistumisen tuloksena.

Alla muutamia kehollisia menetelmiä traumojen ja häpeän purkuun:

TRE – stressin ja trauman purku. Kehollisen työskentelyn avulla päästään kognition ohi varhaisiin kokemuksiin, jotka ovat usein tallentuneet kauas tietoisen mielemme tavoittamattomiin. Kun keho pääsee liikkumaan vapaasti, myös tiedostamattomia traumoja vapautuu pikkuhiljaa. Varsinkin alkuvaiheessa TRE:ssä on tärkeää sanoittaminen, kokemuksen jakaminen ja nähdyksi tuleminen joko TRE-ryhmässä tai yksilöohjauksessa.

EFT Emotional Freedom Technique, eli suomeksi tunteiden vapauttamisen tekniikka. EFT-naputtelussa naputellaan sormenpäillä kehon akupunktiopisteitä ja samalla sanoitetaan hankalaa tunnetta tai asiaa, joka painaa mieltä, esim. jokin häpeää aiheuttava asia. Kun naputtelua on tehnyt tarpeeksi, tunne lieventyy ja samalla tietoisuuteen voi myös nousta mielikuvia tai tunteita, jotka ovat aiheuttaneet häpeän tunteen.

Perhekonstellaatiossa asiakas valitsee ryhmästä edustajat kuvaamaan perheensä tai yhteisönsä dynamiikkaa. Menetelmällä voidaan tehdä näkyväksi ylisukupolvisia sidoksia ja traumoja.

Psykodraamassa tehdään näkyväksi perheen tai suvun dynamiikkaa lavastamalla mennyt tai vallitseva tapahtuma. Menetelmässä tutkitaan itseä suhteessa toisiin draamallisin keinoin. Olen kokeillut psykodraamaa ja voin suositella sitä lämpimästi.

Perinteinen terapia ja puhuminen ovat monesti hyvä tuki kehollista työskentelyä tehdessä, sen avulla voi syventää omaa ymmärrystä tapahtuneesta.

Näiden lisäksi erilaisia tekniikoita on monia, joista parhaimmat ovat mielestäni sellaisia, joissa voi itse olla toimijana ja tehdä myös ns. itsehoitoa. Parhaimmillaan valitusta tekniikasta tai tekniikoista tulee osa omaa säännöllistä mielen- ja kehonhoitoa.

Mitä tapahtuu, kun opit tunnistamaan oman häpeäsi?

Oman häpeän ja ylisukupolvisten traumojen tunnistaminen ja hoito vaativat

  • omien toimintamallien selvittämistä
  • perhedynamiikan näkemistä
  • lapsuuden aikakauden kulttuurista ymmärtämistä
  • uuden oppimista ja sitä kautta ihmisyyden syvempää ymmärtämistä

Opit näkemään, miten itse toimit, miten muut toimivat ja miten lapsuudessa opitut asiat vaikuttavat taustalla. Ajoittain voit olla ns. välitilassa (liminaalitila), jonka aikana saatat kyseenalaistaa sitä, että oletko oikealla polulla ja mihin tämä kaikki oma sisäinen työ johtaa.

Tämän ymmärryksen jälkeen maailma ei ole enää sama, sillä koko uskomusjärjestelmäsi ja maailmankuvasi voi muuttua. Vähitellen alat nähdä piilossa olevat rakenteet myös muissa yhteisöissä. Näet niin sanotusti pinnan alle ja huomaat, mikä ohjautuu mistäkin – näet sen häpeän, jota olet kantanut. Se voi olla aluksi raskasta, varsinkin kun kaikkiin asioihin ei ole mahdollista vaikuttaa. On opittava hyväksymään ne asiat, joihin ei voi vaikuttaa, ja tehtävä parhaansa niissä, joihin haluaa ja voi aidosti vaikuttaa.

Mikä minussa on muuttunut, kun olen käsitellyt häpeää?

TRE-ohjaajakoulutuksen loppupiirissä sanoitin: “Tunnen outoa tyytyväisyyttä – saako näin tyytyväinen edes olla?” Tunne oli niin uusi, että jäin ihmettelemään sitä. Huvittuneena ajattelin, että tällaistako on aito tyytyväisyys omaan elämään.

Ei ole enää jatkuvaa painetta siitä, että pitäisi tehdä vielä enemmän. Ei tarvetta optimoida elämää vielä vähän, käydä vielä yksi kurssi, tehdä vielä yksi ylityötunti tai venyttää jaksamista äärimmilleen.

Tyytyväisyys ei tarkoita sitä, etteikö kehitystä tapahtuisi. Nyt tekemiseni kuitenkin lähtee omasta aidosta minuudesta ja kunnioittaa paremmin omaa ja perheen hyvinvointia ja voimavaroja. Tässä maailmanajassa se tuntuu suorastaan luksukselta.

”Tietä käyden, tien on vanki, vapaa on vain umpihanki”

Tämä Aaro Hellaakosken kaunis lyhyt runo kuvaa hyvin sitä, miten käymme usein osan elämästämme muiden viitoittamaa, opittua tietä ja ohjeita käyttäen. Osa ihmisistä ei tule ikinä tiedostamaan tai edes haluamaan omien traumojensa selvittelyä, valmiiksi viitoitettu tie on helpompi käydä, tuntematon on pelottavaa. Umpihankeen meneminen ei ole helppoa, mutta se on ainoa tie traumoista ja häpeästä palautumiseen.

Lukusuosituksia

Epigenesis, Jessi Jokelainen, 2026. Upeasti piirretty omaelämäkerrallinen sarjakuva ylisukupolvisesta sotatraumasta ja epigeneettisestä periytymisestä sukupolvien yli.
Olen lukenut, voin suositella.

Surun suitsima suku, Eeva Litmanen, 2018. Omaelämäkerrallinen kertomus suvun historiasta, sodan traumoista, puhumattomuudesta, inkeriläisistä ja runolaulaja Larin Paraskesta.
Olen lukenut, voin suositella.

Häpeän alkemia – erillisyydestä elävään elämään, Kaisa Peltola, 2020. Kirja valottaa sekä yksilön häpeän syntyä että kulttuurisesti syntyvää, niin sanottua kollektiivista häpeää. Olen lukenut, voin suositella.

Jäljet kehossa – Trauman parantaminen aivojen, mielen ja kehon avulla, Bessel van der Kolk, 2014. Traumapotilaiden kanssa 30 vuotta työskennellyt van der Kolk pureutuu traumaperäiseen stressiin ja sen aiheuttamiin muutoksiin aivoissa.
Tämä on itselläni vielä kesken, se on syväluotaavampi katsaus traumaan, jonka vuoksi sopii paremmin terapeuttista työtä tekeville tai muuten vain intohimoisille lukutoukille ja asiasta kiinnostuneille.

Sanastoa

Ylisukupolvinen trauma = Käsittelemätön taakka, joka siirtyy sukupolvien yli (joskus puhutaan myös häpeäsiirtymästä). Vaikutus voi näkyä vielä lapsenlapsissa tai seuraavissa sukupolvissa, jotka eivät ole itse altistuneet traumalle.

Genetiikka = Perinnöllisyyttä tutkiva biologian haara.

Epigenetiikka = Tutkii, miten ympäristö ja elämäntavat vaikuttavat geenien toimintaan. Geenit eivät itse muutu, mutta niitä voidaan ikään kuin kytkeä päälle tai pois päältä. Esimerkiksi saatavilla oleva ravinto ja stressi voivat vaikuttaa siihen, mitkä geenit ovat käytössä.

Osa epigeneettisistä muutoksista voi siirtyä vanhemmilta lapsille. Eläimillä tästä on vahvaa näyttöä, mutta ihmisillä asiaa tutkitaan vielä.

Tunnetuin esimerkki ihmisillä on Hollannin nälkätalvi 1944–45. Raskauden aikana nälkää nähneiden äitien lapsilla todettiin myöhemmin muutoksia geenien säätelyssä ja esimerkiksi enemmän aineenvaihdunnan sairauksia.

Sana tulee kreikasta. Etuliite epi- tarkoittaa “päällä”, “yllä” tai “lisäksi”. Epigenetiikka tarkoittaa siis “geenien päällä” tai “genetiikan lisäksi”, mikä kuvaa ajatusta geenien päällä olevasta säätelykerroksesta. Termin loi brittiläinen biologi Conrad Waddington vuonna 1942.

Lähteet

van der Kolk, Bessel: Jäljet kehossa – Trauman parantaminen aivojen, mielen ja kehon avulla, 2014.

Jokelainen, Jessi: Epigenesis, 2026.

Peltola, Kaisa: Häpeän alkemia – erillisyydestä elävään elämään, 2020.